Kuvagalleria

Ammattiosaston puheenjohtaja Mervi Grönforsin puhe 19.11.2021

Hyvät tehyläiset!

 

On aivan mahtavaa nähdä teidät kaikki täällä.

 

Emme ole voineet tavata pitkään aikaan, mutta olemme pitäneet kiinni tehyläisyydestä. Me olemme tehneet työtä yhteiskunnan pyörimiselle tärkeissä ammateissa manaten mielissämme epidemiaa ja sen vaikutuksia. Tehyläinen työ on pitänyt Suomen pinnalla Covid-kurimuksessa.

 

Epidemia on koetellut voimavaroja, testannut ammatillisuutta, aiheuttanut päänvaivaa ja nostanut sisua. On pitänyt oppia tekemään asioita etänä. Suuri osa työstämme on silti tehty livenä ja se on hatunnoston arvoista. Hyvä me!

 

Tehyläisinä emme elä unelmissa, työ on tehnyt meistä realisteja. Tavoittelemme parempaa palkkaa ja parempia työoloja sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalle. Palkkatasa-arvo, työhyvinvointi ja neuvottelukierros puhuttavat meitä päivittäin, sillä tekemistä niiden saavuttamisessa riittää. 

 

Juuri nyt meillä on muuta mietittävää. Onnea Tehy 365:den jäsenistölle, sillä ammattiosastomme on vireä 40-vuotias valmiina tarttumaan työelämän tuleviin haasteisiin.

 

Ennen niitä haasteita minulla on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Tehyn Tampereen kaupungin ammattiosaston 40-vuotisjuhlaan ja pikkujouluun. Pidetään mieli iloisena ja nautitaan ohjelmasta.